keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Joulumyyjäisten jälkihöyryt

Tämän vuoden viimeiset markkinat olivat joulukuun alussa osaltani Lahdessa. Yhdessä Kaisankulman kanssa suuntasimme päijät-hämeen nukketiharrastajat ry:n järjestämille nukkekotijoulumyyjäisiin, jotka pidettiin aivan Lahden keskustassa.

Tämä olikin ensimmäinen kerta kummaltakin, kun olimme tässä tapahtumassa mukana. Meitä myyjiä ei ollut kovin monta paikalla mutta kiva joulutunnelma kuitenkin tapahtumasta välittyi.
Ihan parastahan näissä markkinoilla on ollut tämän vuoden aikana (kuten olen varmaan jo aiemminkin postauksissani maininnut) toisten harrastajien tapaaminen ja ajatusten vaihtaminen livenä. Kiitos niille jotka pöydässämme vierailivat ja toivottavasti näemme taas ensi vuonna joillakin markkinoilla. Hyvää Uutta Vuotta 2016!

Pöytämme Kaisankulman kanssa.

Jonkin verran tuli tehtyä uutta tavaraa näihin myyjäisiin.

Pöytäämme reunusti jouluinen possu-sydänpiparikuvio.

Kaisan tuotteita sekä yhteinen kirppisosio.

Olemme Kaisankulman kanssa myös facessa.

Country Home roombox vinttikerroksineen.

Sisustuskauppani.

Kaisankulman jouluinen roombox.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti