torstai 20. helmikuuta 2014

Kerhoilua ja verhoilua

Viime viikolla pidimme taas nukkekotikerhon meillä. Aiheena meillä oli nojatuoli tai sohva. Minulta löytyi pari nojatuolin kaavaa jota muutama kerholainen hyödynsikin. Ajattelin mennä sieltä mistä aita on matalin joten tein valmiista kaavasta ruudullisen nojatuolin. Kerhoilta vierähti ja nojatuoli jäi keskeneräiseksi.
Tein tällä viikolla kotona nojatuolin valmiiksi ja samalla valmistui myös sohva.

Anne sohva, Tarjan ja minun nojatuolit keskeneräisinä.

Nojatuoli valmiina.

Myös sohva valmistui.

Rontti-kissa kuvauksissa mukana.

Yleiskuvaa...

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Ystävät juhlivat

Osallistuin tänä vuonna synttäriswappiin kuuden nukkekotikerholaisemme kanssa.
Vuoden ensimmäinen juhlija oli Heidi. Lähetimme hänelle syntymäpäiväksi jotain nukkekotitavaraa; itsetehtyä tai ostettua. Tein hänelle 20-luvun tyyliin mekon+kaulakorun, kahvimyllyn sekä kaksi vihreää mattoa.
Mutta meidän kotikoneemme hajosi tammikuussa ja samalla valokuvat siltä kuulta tuhoutuivat. (onneksi muut omat valokuvat olivat turvassa). Heidin lahjasta ei siis ole kuvaa tallessa.
Helmikuussa synttäreitään viettivät myös Anne, Kaisa ja Sirpa. Muutaman kuukauden tauko ja kesällä juhlitaan taas...

Annelle tämän päivän retroa hyllyn täytteeksi.

Sirpalle viktoriaanista aikakautta.

Kaisalle viktoriaanista aikakautta ja nykyaikaa.